Ennenkuulumatonta

Aikaa viime röökistä: 1 vrk 8 tuntia

Ai mikäkö? Se että mä olen hereillä. Kello on 8.07, ja oon ollu hereillä jo noin tunnin. Katsomassa jääkiekkoa. Kuka tahansa voi vahvistaa että mua ei yleensä saa kirveelläkään ylös ennen kymmentä :)

Täytyy varmaan kertoa jääkiekon vetovoimasta jotain, sillä sain unta ehkä kolmelta. Kuten huomaatte, lakkolaskuri jumittaa siinä yhdessä vuorokaudessa koko ajan. Syynä on ihana kämppikseni, joka on sitkeästi iltaisin siinä yhdentoista, kahdentoista maissa tullut aurinkoisesti hymyilemään mun huoneeseen syöpäkääryle kädessä. Siinä hetkessä olen aina sitten huomannut olevani sitä mieltä, että nyt kun tiedän miksi poltan, ei yksi hetki relaamista ja tyttöjen juttuja romahduta koko lakkoa.

Niinkuin ei ole romahduttanutkaan, mutta kyllä tässä tuskailtu on. Eilen huomasin tuijottavani kaipaavasti lähikaupan röökiautomaattia kassajonossa. Tänään olen lähdössä pelin jälkeen geokätköille, ja olen tottunut tasoittamaan tuntikausien happimyrkytystä palkintoröökillä aina kun olen löytänyt jonkun erityisen pään- tai ruumiinvaivaa tuottaneen kätkön. Saas nähdä miten tästä selvitään.

(JES mikä ylivoimamaali. Timonenhan on vauhdissa. 3-0.)

Mä olen silti vähän huolestunut itsestäni. Vaikka lankeamiset on ollu pieniä ja olen pystynyt vastustamaan kiusausta ostaa oma aski, huomaan jo nyt että vyötärönseutu vähän pullottaa. On tullut osteltua vähän karkkia... Millä mä lopetan tän äkillisen karkinhimon? Ei mulla ole ollut tällaista kuukausiin. Vinkkejä?
Ja viime yö oli ihan tuskaa. Nyt kun en polttanutkaan sitä iltaröökiä, itsetuntodemonit pääsivät pintaan ja valvoin äkäisenä jonnekin kolmeen asti, pyöritellen asioita päässäni ja kiroillen sydämen typeryyttä. Ei auttanut mikään "turpa tukkoon, et ole mun ääni" -vakuuttelu, kun sisimmässäni tiesin, että tällä kertaa se ääni oli mun. Ulkoiset bitchaajat oli kadonneet, jäljellä oli se minä, joka on vakuuttunut että loppupisteessä kaikki jotka päästän tarpeeksi lähelle, alkavat vihata mua koska mä nyt vaan olen niin rasittava.
Voi kyllä olla, että mut vielä yllätetään. Että jos tän ensimmäisen kerran mun elämässä tässä tilanteessa en onnistukaan karkottamaan toista olemalla oma kaikkitietävä, impulsiivinen, lievästi väkivaltainen ja kärsimätön itseni. Kuulostaa kyllä epätodennäköiseltä, mutta niin vaan tääkin alkava päivä julmasti jaksaa herättää toivoa.

Ja mä puhun nyt ihan ystävästä. Mutta hyvin tärkeästä sellaisesta. Ehkä ei pitäisi, mutta there you are. Jos sivuuttaisin sen motivaationa ja toisaalta angstaamisen lähteenä, en olisi rehellinen omista motiiveistani. Että sortsa vaan, yrittäkää kestää. :)

PS. Teemu Selänne ftw! Olympialaisten kaikkien aikojen eniten pisteitä tehnyt pelaaja <3