Aikaa viime röökistä: puolisentoista tuntia
No alkaapas hyvin pitkän tauon jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että olen lopultakin saavuttanut tilanteen, jossa mun ei oikeastaan enää tee mieli röökiä koko ajan. Aina välillä vilahtaa sellainen kutina että nyt vois, mutta koska mulla ei esim. viikkoon ollut omaa askia, en sit kans polttanut viikkoon. Tänään aion kyllä polttaa toisenkin - hui olkoon - ihan vaan siitä ilosta että huvittaa.
Karkkia oon kyllä vetäny tänäkin viikonloppuna melkein kaksin käsin, mutta toisaalta ilmeisesti kuntosalista on ollut jotain hyötyä, sillä paino ei ole noussut kuin kilon (lihasta, väittävät kaverit, ja lisäävät että 'oothan sä kuitenkin hoikistunu vaan vielä lisää'). Sen kun itekin uskois... Oli kyllä aika käsittämätön fiilis, kun viiden vuoden tauon jälkeen saatoin vetäistä niskaani itseäni pienikokoisemman äitini vaatteita ja kaikki sujahtivat kiinni että hupsis vain. Ilmiön myötä käyttökelpoinen vaatekaappinikin ainakin tuplaantui, hameiden määrä suorastaan kolminkertaistui. Jee!
Pitkä tauko päivittämisessä ei suinkaan muuten johtunut writer's blockista vaan siitä, että suuntasin kirjoitushimojani ihan toisaalle. Olen tässä kirjoitellut sivutolkulla tekstiä asioista, jotka on elämässä jääneet kaivelemaan. Sitten ans olla kun olin juuri päässyt tulokseen että tää on ihan hyvä juttu purkaa näitä asioita - NYT-liitteen kolumnisti sitten pohdiskeli uusimmassa numerossa, että suomalaiset vatvoo asioitaan ihan liikaa ja ylipsykologisointi tekee ihmisistä vaan onnettomia. Oikein kylmäsi, kun tyyppi lähti vielä liikkeelle ihan samasta jutusta, minkä aiheuttamasta ahdistuksesta sain kimmokkeen tilittää koneeni ruudulle eroani, jota en ollut juuri käsitellyt mitenkään, eli siis ylen Jälkilämpö -minisarjasta. En ole katsonut kahta jälkimmäistä osaa, ensimmäisen aiheuttama ahdistus oli sekin jo vähän liikaa.
Silläkin uhalla että tämä on nyt sitä vatvomista, pohditaanpa kuitenkin hetki. Pakkohan itseä painavat asiat on jotenkin saada ulos, ei ne sillä lähde että päättää vaan että 'no niin, eihän tää mua vaivaa enää'. Kokeiltu on. Pitäisi kai vaan löytää jonkinlainen tasapaino päättymättömän vatvomisen ja tuppisuisuuden väliltä, mä löysin sen kirjoittamisesta. Kun päässä pyörineet asiat tuli purettua kirjeiksi paperille (tai siis no näytölle, mutta kuitenkin silmien eteen), huomasin että jatkuvasti ympyrää kulkeneet ajatukset alkoivatkin muotoutua kokonaisuuksiksi, eikä tarvinnut enää kiertää kehää. Kun asia oli kerran sanottu, se oli siinä, ja aivoille jäi uutta tilaa muodostaa päätelmiä ja päätöksiä siitä, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Puhdistavaa, joskin rankkaa. Olen hiukan ylpeä itsestäni, että prosessin aikana ei kulunut kauhean montaa tupakkaa. Ihan ilman en vielä kyennyt sitäkään toteuttamaan. :P
Kyllä tää kato tästä. Ekaa kertaa olen tällä viikolla oikein kirjoittanut kalenteriin että milloin olen menossa ehdottomasti salille, ja menen varmaan vielä muutaman muunkin kerran. Siitä on tullut yllättävän kivaa. \o/
(joo, otsikon pun inteded.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Siinä kirjottamisessa on vaan se vika, että kun sitä on tehnyt tarpeeksi kauan ja vatvonut asiat läpi, ei siitä enää olekaan apua. Varsinkaan päättämisessä, että mihin suuntaan mennään. Tai mulla ainakin tuntuu, että sitten vaan laitan ajatukset paperille ja oon edelleen yhtä eksyksissä. Nyt vaan myös paperilla. Meditaatio autto joskus, mutta nyt on sellanen olo, etten sitäkään jaksa, kun pelkään, että siinäkin pyörin vaan samoissa ongelmissa, enkä pääse mihinkään. Ja sitten pelkään, että pääsenkin johonkin... hankalaa. Mutta hyvä, jos vielä toimii :]
No kyllä mä huomasin vähän tuota efektiä jo sitten kun olin tehnyt sitä aika paljon, siksi oonkin pitäny taukoa ja kirjoittanut ihan muuta (esim. romanttista siirappia <3). Kyl se kato tästä. Kaikenlaista pitää vissiin yhdistellä :)
Mulla on kyllä ollut positiivinen apu siitä että kirjoitan. Olen pikku tytöstä saakka purkanut tuntojani, niin hyviä kuin huonojakin jos näin nyt voi niitä lajitella, päiväkirjaan ja viime vuosina myös suljettuun blogiini. Mua helpottaa se että voin lukea jäsentynyttä tekstiä ja ymmärrän paremmin itseäni sen sijaan että asiat ja ajatukset pyörivät kehää aivoissa päätymättä mihinkään lopputulokseen.
Tsemppiä Annikainen sekä kirjoittamiseen että tupakoinnin lopettamiseen!
Lähetä kommentti